Hercules OPTI optimoi kalan rasvahappoja

 

Rehu on tarkoitettu rasvaisten kalojen luontaisten, meille ihmisille terveellisten EPA ja DHA –rasvahappojen optimoimiseen.

 

Maailman kalaöljyvarat hupenevat ja siksi kasviöljyjen käyttö on lisääntynyt merkittävästi maailman lohikalojen rehuissa. Sen käytön lisääntymisen myötä kasvatetun kalan sisältämien meille ihmisille terveellisten ja tärkeiden rasvahappojen sisältö muuttuu, koska kalalle niiden lähteenä toimivat juuri meriperäiset raaka-aineet ja niistä merkittävimpänä kalaöljy.

Opti –ruokintakonseptissa kalan alkukasvatuksessa käytetään enemmän rypsiöljypitoista rehua. Loppukasvatuksessa, viimeisen viidensadan lisäkasvugramman aikana rehu vaihdetaan kalaöljypitoiseen Hercules Optiin, jolloin kalan EPA ja DHA rasvahapot saadaan optimoitua meille ihmisille terveelliselle tasolle. Rehun ansiosta kirjolohi on  kuluttajalle merkittävä EPA ja DHA rasvahappojen lähde ja siten todellista terveysruokaa. Raisioagron rehuilla ja Opti –konseptilla ruokittu kirjolohi sisältää Valtion Ravitsemusneuvottelukunnan kalankäyttösuosituksen (200 grammaa kalaa viikossa) mukaisen määrän kyseisiä sydämelle ja verisuonille terveellisiä rasvahappoja.

Opti –konsepti vähentää merkittävästi kalaöljyn käyttöä kalanrehuissa säästäen näin ollen maailman merien hupenevia kalavaroja. Kalaöljyä korvaavana öljynä käytetään kotimaista rypsiöljyä jolloin myös rehujen raaka-ainesisällön kotimaisuusaste nousee.

Opti kuuluu Raisioagron Hercules – ympäristöystävälliseen tuotesarjaan. Puolueettoman tutkimuksen (RKTL Rymättylä 2008) matalafosforinen rehuinnovaatio alentaa kalanviljelyn vesistöjen fosforikuormitusta 26 %:lla.